Toisen taivaan alla oli ainakin kolmas lukemani Virpi Hämeen-Anttilan romaani. Siksi "ainakin", että aiemmin lukemistani vain Muistan sinut, Amanda jäi mieleeni vahvasti ja pääsi toisellekin lukukierrokselle. Päivänseisauksessa esiintyi osin samoja henkilöhahmoja kuin Toisen taivaan alla, vaikkakin Päivänseisauksen päähenkilöt tulivat tällä kertaa mainituksi vain taustahenkilöinä, ikään kuin tämän kertaisten päähenkilöiden henkilöhistorian rakennuspalikoina, eikä kyseessä ole mikään jatkokertomus.
Virpi Hämeen-Anttilan tyyliin tuntuu vahvasti kuuluvan tekstistä ja henkilöhahmoista välittyvä surumielisyys jopa siinä määrin, että se hallitsee koko romaanin tunnelmaa. Toisen taivaan alla- romaanissa kantavia teemoja ovat monikulttuurisuus ja ihmisen juuret; kirjailija kuljettaa tarinaa monitasoisesti niin, että samanaikaisesti tapahtumia tutkaillaan eri henkilöhahmojen näkökulmasta ja välillä siirrytään nykypäivästä vuosikymmenten takaisiin tapahtumiin. Myös maantieteellisesti tehdään suuria loikkia Tyynen Valtameren maisemista nykypäivän Lontooseen, Helsinkiin ja Kokkolaan.
Melankolisen tunnelman lisäksi pidin tarinassa sen henkilöistä, jotka tuntuivat perinpohjaisesti mietityiltä ja helposti lähestyttäviltä. Koska tarina rakentuu pitkälti Olivia Lindin henkilöhistorian varaan, tuntuu kuin lukija tutustutettaisiin Oliviaan hyvin perusteellisesti. Yksi tarinan pääteemoista on kulttuuri- ja henkilöhistorian merkitys ihmiselle ja erityisesti minuuden kokemiselle; koska Olivia Lindin henkilökohtainen historia tulee lukijalle tutuksi, tulee Olivian lapsistakin lukijalle helposti ymmärrettäviä hahmoja. Toisen taivaan alla puhuukin juuri siitä, miten ihminen on tietyssä mielessä sama kuin menneisyytensä ja siksi ihminen rikastuttaa omaa elämäänsä suuresti tutustumalla ja ymmärtämällä omaa taustaansa ja juuriaan. Tausta ymmärretään sukupolvien jatkumoksi eikä pelkästään yhden yksittäisen ihmisen omaksi elämäntarinaksi.
Kirjassa häiritsivät muutamat irtonaisen langanpätkät, joiden tarkoitusta jäin pohtimaan. Ehkä olen lukenut liikaa dekkareita, mutta mielestäni kaikella tarinaan sisällytetyllä pitää olla merkitystä ja siksi muutamassa kohtaa tuntui, että lukijalla ikään kuin lupailtiin jotain, mitä ei sitten lunastettukaan. Toisen taivaan alla on kirja, jossa tunnelma on suuremmassa roolissa kuin itse tarina ja lähimpänä vertailukohteena mieleeni tuli lempikirjailijani Anna-Leena Härkösen Juhannusvieras. Paikoin hyvinkin kaunista ja koskettavaa, mutta tämän kirjan kanssa tuskin lähtisin toiselle kierrokselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti