Olen ollut jo pitkään varsinainen dekkareiden suurkuluttaja: Dekkarit ovat vähän kuin kaurapuuro, sellaista perustavaraa, joka maistuu melkeinpä milloin vain. Erityisesti olen keskittynyt pohjoismaisiin dekkareihin, niin luetussa muodossa kuin elokuvinakin ja uusin tuttavuuteni on norjalainen Jo Nesbø, joka on ilmeisesti etenkin kotimaassaan erittäin suosittu kirjailija.
Punarinta on osa Nesbøn Harry Hole- sarjaa ja järjestyksessään toinen Nesbøltä lukemani teos. Ensimmäisenä luin kronologisesti Punarintaa seuraavan Suruttoman, joten osa tarinasta oli siis jo tuttua sarjan seuraavasta osasta, mutta Punarinta on mielestäni juoneltaan paljon Surutonta parempi ja monimutkaisempi haastaen kokenuttakin dekkarilukijaa ajattelemaan läpi koko tarinan. Silti loppuratkaisu onnistui yllättämään ja tämä onkin usein hyvän dekkarin tunnusmerkki, kunhan tarina vain etenee loogisesti. Punarinnan juonessa nykyhetki ja toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat kietoutuvat toisiinsa. Nykyhetkessä tapahtumat liittyvät uusnatsismiin ja takaumissa puolestaan kuvataan norjalaisten sotilaiden kokemuksia rintamalta ja aavistuksia sodan lopputuloksesta ja siitä, kuinka isänmaansa puolesta taistelleet tuomittiin hävinneinä pettureiksi ja rikollisiksi.
Harry Hole ei mielestäni hahmona ole sympaattisimmasta päästä, vaikka hänet alkoholistitaustoineen epäilemättä sellaiseksi on pyritty kirjoittamaan. Hole kuvataan eräänlaisena yksinäisenä soturina, taitavana rikostutkijana, joka painii omien demoniensa kanssa ja pitää etäisyyttä muihin ihmisiin. Poliisin eli hyvien puolella taistelevan alkoholiongelma tuntuu vain jotenkin niin kliseiseltä, että mielestäni Holen hahmolle olisi voinut antaa mielenkiintoisemmankin taustan. Hole tuntuu ehkä hieman liiankin tutulta, dekkarin päähenkilön perikuvalta. Kokonaisuudessaan Punarinta on juuri sitä, mitä dekkarilta haetaankin eli viihdyttävä viimeisille sivuille saakka. Mitään erityisempää sanottavaa kirjasta ei kuitenkaan jäänyt eikä kyseessä ollut se harvinainen lajityyppi, jota ei malta laskea käsistään edes aamuyön tunneille ennen varhaista aamuherätystä. Tulen kuitenkin varmasti jatkamaan Jo Nesbøn parissa vielä Punarinnan jälkeenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti